Varmasti monella teistäkin on huomenna tiedossa juhlat. Joko omat
lakkiaiset/valmistujaiset tai jonkun muun juhlat, minne olette menossa
vieraiksi.
Meilläkin on tiedossa kahdet juhlat. Toiset ovat
mieheni siskon lakkiaiset ja toiset serkkuni valmistujaiset. Koska
juhlat pidetään eri paikkakunnilla, emmekä millään kerkeä molempiin
juhliin, olemme tänä vuonna päätyneet luovaan ratkaisuun. Me
hajaannumme!
M lähtee siskonsa lakkiaisiin ja minä lähden J:n
kanssa serkkuni valmistujaisiin. Tässä on kortti, jonka askartelin serkulleni. Idean sain Sinellin verkkosivuilta, mutta
muokkailin toteutusta hieman. Kannattaa käydä kurkkaamassa Sinellin
sivut jos on tarvetta korttiaskartelulle.
Kortin sisälle kirjoitin seuraavan tekstin:
Yksi elämänvaihe on onnellisesti takana.
Todistus kädessä, juhlat illalla,
hymy huulessa ja katse tulevaisuuteen,
askel kerrallaan kohti uusia aikoja.
Tänä omana päivänäsi
Sulle onnea toivotamme!
Onnittelutekstin kortin sisälle löysin Maisamaamontalomaalla -blogista.
Lauantai
meneekin juhlahumussa läheisten seurassa ja sunnuntaina ajattelimme
viettää ainakin suurimman osan päivästä ihan vain kotosalla oman perheen
voimin. Mietteissä on ollut, että kävisimme myös moikkaamassa puoli
vuotiasta kummityttöämme, sillä emme ole nähneet häntä vähään aikaan,
vaikka asummekin lähekkäin.
Osittain tähän pitkään näkemiseroon
on vaikuttanut joka viikonloppuiset menot ja J:n sairastamiset, sillä
emme tietenkään halua tartuttaa pikku neitiä.
M on tässä
muutaman päivän haaveilut kaikesta grillattavasta, joten sunnuntaina on
varmasti tiedossa myös grillausta. Toivotaan, että sää suosii meitä
viikonloppuna.
Nyt täytyykin katsoa vaatteet valmiiksi huomista varten, silittää M:n paita ja kirjoittaa vielä nimet valmistujaiskorttiin.
Oikein paljon onnea kaikille ylioppilaille ja valmistuneille! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti