Hae tästä blogista

torstai 28. heinäkuuta 2016

Myyräkuumetta ja mökkiviikon tunnelmia

Moikka ja pahoittelut parin viikon hiljaisuudesta. Blogin kirjoittaminen on vähän jäänyt, sillä olemme keskittyneet M:n paranemiseen myyräkuumeesta.  

Kuten kerroinkin, vietimme viime viikon mökkimaisemissa, josta ajelimme viime perjantaina kotiin. Lomaan on mahtunut kaikenlaista niin hyviä ja huonojakin juttuja. M:llä alkoi mökillä selkäkivut, joiden luulimme johtuvan sängyn patjasta. Viime perjantaina M:llä nousi kuume ja viikonlopun aikana kuumetta olikin jo lähemmäs 40 astetta. Vielä maanantain M sinnitteli kotona, mutta lähti myöhään maanantai-iltana päivystykseen oksennettuaan. Selvisi, että kyseessä on myyräkuume ja M jäikin saman tien osastolla. Tänään hän pääsi osastolta kotiin, kun kuume helpotti vihdoin.

Paraneminen on kuitenkin vielä kesken ja M:lle määrättiinkiin kaksi seuraavaa viikkoa sairauslomaa. Hän ei saa rasittaa itseään fyysisesti eikä ajaa autolla, sillä näkökyky on sumea. Esimerkiksi telkkari M ei näe katsoa, hän erottaa hahmoja, mutta ääriviivat eivät näy selkeästi. Myös puhelimen viestienluku tapahtuu nenä kiinni puhelimessa. Todella ikävä tauti, mutta onneksi sen voi sairastaa vain kerran elämässään. Toivotaan, että M paranisi tämän parin viikon aikana.

Sitten vähän iloisempia tunnelmia meidän viime viikon mökkireissusta.
Säät olivat loistavat, joten kaikki päivät tuli vietettyä ulkona oikeastaan kokonaan.
Yhtenä päivänä kävimme Saarijärvellä Puuha- ja eläinpuisto Veijarissa, jossa en ole itsekään koskaan aikaisemmin käynyt, vaikka lähellä mökkiä onkin. Oli kyllä todella kiva paikka ja nätit maisemat. Veijarissa oli paljon erilaisia eläimiä, kuten hevosia, lampaita, hanhia, kaneja, possuja, kalkkunoita, poroja, kanoja, undulaatteja, kilpikonna, liskoja, käärmeitä ja erillinen akvaariotalo, jossa oli erilaisia Suomen vesissä viihtyviä kaloja.

J tykkäsi katsella eläimiä ja oli tunkemassa sormiaan kaikkien häkkiin. Erityisesti akvaariotalo oli J:n mieleen. Siellä J juoksenteli ympäriinsä osoitellen kaloja ja huutaen "kala, kala!"


Puistossa oli myös  pomppulinnoja, vesiaktiviteetteja, lasten köysirata, maastopyöräilyä, riippusilta, trampoliini ja kaikkea muuta kivaa lapsille. Käykää ihmeessä tutustumassa Veijarin nettisivuihin, mikäli liikutte kesällä Saarijärven suunnalla. 


Kuten, joka kesä, myös tänä kesänä täytyi päästä käymään Tuurin kyläkaupassa, vaikka siellä ei mitään ihmeellistä sinänsä olekaan. Löysin Tuurista kuitenken Vero Modan trikoomaksimekon alennuksesta ja kännykkääni uudet suojakuoret, sillä vanhat olivatkin jo aikaisa eläneet. :)

Mökillä sitten tulikin nautittua ulkoilusta, kuten kävelyistä ja lasten kanssa pihalla leikkimisestä. Joka ilta saunottiin ja uitiin, ihanaa! J tykkäsi myös kovasti saunomisesta ja järvessä käymisestä. Hän olikin vahvasti sitä mieltä, että kun järvestä päästiin takaisin saunaan, kaksi sekuntia saunomista riitti ja hän ponkaisi pystyyn huutaen "mennään!". :D

Kokeilin mökillä myös pikaisesti ensimmäistä kertaa elämässäni purjelautaa! Ei ollut mikään helppo juttu ja jos tuulta olisi ollut yhtään enempää, olisin todennäköisesti päätynyt ties minne. Lauta tosin sopi ilman purjetta hyvin myös melomiseen istuen. :D Täytyy ensi kesänä yrittää ottaa tuo lauta ja purje haltuun, sen verran hauskalta touhulta vaikuttaa. 

Itselläni alkaakin ensi viikolla taas työt, J tutustuu uuteen päiväkotiin ja äitini varmaan hoitaa ensi viikolla J:tä osittain, jotta hänelle ei tule heti loman jälkeen pitkiä hoitopäiviä, kun M parantelee itseään. 

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Lomalle lompsis ! !


Wuhuu! Nyt se on täällä, kauan odotettu L-O-M-A ! ! ! ! !

Tiedossa on siis kaksi viikkoa lomailua oman perheen kanssa ja osittain myös sukulaisten. Huomenna starttaamme auton kohti mökkiä puolen päivän aikaan.

Tarkoitus olisi viettää ensimmäinen viikko mökillä, jossa seuranamme on minun vanhempani sekä nuorin veljeni eli J:lle on leikkikaveri tiedossa. Mökiltä palaamme todennäköisesti siis ensi perjantaina, sillä lauantaina olisi J:n kummitädin 30-kymppiset. Mökiltä suoraan juhliin!!

Seuraavan viikon vietämmekin kotona, mutta päivisin varmasti käymme jossain. Tiedän, että lomalla pitäisi osata rentoutua ja olla suunnittelematta liikaa, mutta itselleni iskee, joka kerta kauhea suunnitteluvimma. Kai haluan saada lomasta kaiken mahdollisen irti. Olen jo miettinyt, että tuolla toisella lomaviikolla voisimme käydä jossain kotieläinpihalla, perhepuistossa ja Ikeassa pitäisi piipahtaa ostamassa J:n huoneeseen hyllykkö. Suomenlinnakin vähän houkuttelisi. Saa nähdä mitä ideoita ehdin vielä saamaan ja mitä niistä sitten toteutetaan.

Blogissa hiljenee nyt viikoksi, sillä nettiyhteys mökillä on melko hidas ja tökkivä, enkä halua lomalla kiristää hermojani taistelemalla netin kanssa.

Kerron mökkiviikostamme hieman myöhempänä. Toivotan kaikille oikein hyvää heinäkuista viikkoa! Toivotaan, että aurinko muistaisi meitä välillä lämmöllään ja valollaan!

Tämän kuvan löysin googlesta ja kiinnitin työhuoneeni oveen, töistä lähtiessäni.


torstai 14. heinäkuuta 2016

Aurinkoinen maanantai!

Maanantaina saimme nauttia auringosta näiden pilvisten ja välillä sateisten päivien keskellä, kyllä piristi! Tulikin nautittua ulkoilmasta, auringonvalosta ja hyvästä ruoasta.

Päivällä piipahdin Vääksyssä, joka on muuten todella kiva paikka kesäisin, suosittelen.

Kävin syömässä Vääksyn Kanavan Kunkussa jokirapupastaa, joka oli taivaallisen hyvää. Ihanan kermaista ja samalla todella vahva ravun maku. En ole varmaan koskaan syönyt näin hyvää pastaa. Kanavan Kunkku on sekä lapsi- että koiraystävällinen paikka. Lapsille on syöttötuoleja, oma menu sekä säkkituoleja terassille ja koirille on tarjolla vesikippoja. Terassilla on varmasti mukava oleilla jopa myöhään syksyllä, sillä se on katettu ja katossa on terassilämmittimet. Pöytäpaikkoja on mukavasti terassin lisäksi myös sisällä.

Tuli myös kävelty Vääksyn kanavan luona katselamassa, kuinka veneet menivät kanavan läpi.

Vääksyssä on myös ihania pieniä putiikkeja, joihin kannattaa tutustua. Kävin Lauran kaupassa, joka on kaksi kerroksinen omakotitalo täynnä tavaraa! Lauran kaupan yläkerrasta löytyy Italiasta tuotuja vaatteita ja alakerta on täynnä on erilaista sisustustavaraa. Tavarat jatkuvat myös ulkona, jossa on erilaisia pihakoristeita. Pihapuolelle laskeudutaan ihania portaita pitkin, joiden ylä- ja alapäässä on viherkasvikaaret ja vihreää pensaikkoa molemmin puolin rappusia.

En ala luettelemaa mitä kaikkea kaupasta löytyy, sillä minulta jäisi varmaan 99 % kertomatta. :)

Lauran kaupassa oli niin paljon katseltavaa ja ihmeteltävää, etten huomannut edes kuvia napata muualta, kuin ulkopuolelle laskeutuvien rappusten yläpäästä.








tiistai 12. heinäkuuta 2016

Neuvola + lääkäri

J:llä oli eilen 1,5-vuotis neuvola ja lääkäri. J on kasvanut tasaisesti ja tällä hetkellä hänellä on painoa 11,8 kg ja pituutta 80,8 cm.


J:llä on muutamia sanoja sanavarastossaan, joita hän käyttää. Toiset sanoista tulevat hyvinkin selkeästi ja osassa on kova yritys. Joitakin sanoja tulee ihan toistuvasti ja joitakin on kuultu vain muutaman kerran. Tällä hetkellä häneltä tulee seuraavia sanoja:
 
äiti
dädä (eli iskä)
heihei
kiija (kirja)
hyvaa (hyvää yötä)
ihahaa (hevonen ja laulu)
vetta (vettä)
leipaa (leipää)
pumpa (Bumba-lastenohjelma)
mau (kissamme pepe)
hauva
lehma (lehmä)
jo (joo)
tytto (tyttö)
haloo
kaka (kakka)



Tuntuu, että tässä viimeisimmän kuukauden ja jopa viikon aikana on tullut paljon näistä sanoista käyttöön. Viime viikon aikana J:n mökkeillessä vanhempieni kanssa, hän oppi sanomaan "leipaa" ja "kaka". Sunnuntaina syödessämme hän osoitti maitopurkkia ja tokaisi melko selkeästi pari kertaa "lehma".


Hampaita J:llä on tällä hetkellä lähinnä edessä, joten ruokia vielä muussaillaan. Isomman palan eksyessä suuhun, J sylkee ruoan ulos nopeasti. Hänellä on ylhäällä edessä neljä hammasta ja alhaalla edessä kaksi. Nyt hänelle on tullut ylös yksi hammas lisää, mutta siitä on vasta pää näkyvissä ja samoin alhaalla samalla kohdalla pilkistää hieman hampaan kärkeä.


Pottailu sujuu ikään nähden kuulemma hyvin. Potalla istuskellaan ja välillä sinne vahingossa tulee pisu tai kakka, josta J itse ei vielä ole moksiskaan. Pikku hiljaa edetään.


Yhden suuren muutoksen huomasin J:n käyttäytymisessä neuvolakäynneillä. Tähän asti J on ollut käynneillä todella nätisti ja kaikki tutkimukset on saanut tehdä. Mutta tänään J näytti, että hänellä on todellakin omaa tahtoa ja, että vastaa osataan laittaa. Punnitus, pituuden mittaaminen, vatsan ja kivesten kokeilu oli yhtä taistoa. Lopuksi lääkäri katsoi korvat ja totesi ennen korvien tsekkausta, että niitä ei ole välttämätöntä tarvitse katsoa jos J laittaa kovasti vastaan. Arvatkaapa mitä?! Lääkärikin oli ihmeissään kun korvien katselusta J ei ollut moksiskaan. J:llä on toukokuussa putkitettu molemmat korvat useiden korvatulehdusten johdosta ja lääkäri tarkisti, että putket ovat pysyneet paikoillaan.


Seuraava käynti olisi sitten 2-vuotiaana. Tässä muutamia kuvia hieman vajaan vuoden sisältä, joita löytyi puhelimen kätköistä:


Ensimmäisiä seisomisia tukea vasten 2015

Istuskelua

 
Väsynyt leikkijä <3
 
Mummolassa tietokoneen tutkimista

Talvi-ulkoilua
 

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Parisuhde viikonloppu (viikko)


Nyt olisi tiedossa aikuisten viikonloppu ilman lapsia, sillä J tulee mökiltä kotiin vasta sunnuntaina.
Tarkoituksena on viettää kahden keskistä aikaa ja rentoutua. Ajattelimme, että lauantaina kävisimme M:n kanssa ulkona syömässä ja tänään mietimme lähtemistä kaupungin ilta-/yöelämään. Tämän hetkinen sää ei oikein houkuta tuohon yöelämään, mutta voihan se mieli vielä iltaa kohden muuttua. Mitään emme ole lyöneet lukkoon, joten fiiliksen mukaan mennään.
Lauantaina ja sunnuntaina nukutaan pitkään, sillä tämä on harvinaista herkkua, kun J, eikä herätyskello ole herättämässä. Syödään aamupalaa rauhassa ja rentoudutaan.
Viikolla onkin tullut töiden jälkeen tehtyä kaikki suunnitellut kotityöt, joten viikonloppuna voi keskittyä olennaiseen – olemiseen! On pesty sohvan päälliset ja käsitelty ne, pesty lattiat, pesty pyykit, käyty kaupassa ensi viikkoa varten ja hommattu hiekkalaatikkoon hiekat sekä täytetty se hiekalla, joten laatikko on nyt muutamaa tukipuuta vaille valmis J:tä varten.
Olen myös tämän viikon aikana huomannut jälleen, että kahdenkeskinen aika miehen kanssa tekee kyllä hyvää parisuhteelle. Olemme tällä viikolla tulleet töistä kotiin omia aikojamme ja osittain puuhattu omia juttujamme, mutta silti vietetty osa illoista kahdestaan kotona ilman pakollisia arkirutiineja, kuten J:n kylvettäminen, iltapuuro, nukkumaanlaitto, lelujen siivoaminen ja keittiön siivoaminen – olemme antaneet toisillemme enemmän aikaa ja huomiota. Fiilis on hyvä ja tällä jaksaa painaa vielä ensi viikon töissä ennen lomia.
Kulunut viikko on myös näyttänyt, kuinka paljon enemmän sitä pystyy tekemään, kun ei ole pieni lapsi läsnä. J:n kanssa ollaan melko sujuvasti hoidettu aina kotityöt, mutta kyllä yksin saa vielä tehokkaammin toimittua.
Tämän viikon jälkeen on mukava saada J kotiin ja uusi viikko alkaa varmasti hyvissä fiiliksissä. J ja M aloittavatkin poikien keskeisen lomaviikon, kun minä olen vielä ensi viikon töissä.
Ihana tunne, kun viikonloppu alkaa ja tietää, ettei tarvitse tehdä mitään suurempia kotitöitä!


keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Huono äitikö?


Olen aiemmin maininnut, että J on tässä heinäkuun alussa paljon vanhemmillani hoidossa, sillä hänen päiväkoti on kiinni, emmekä halunneet turhaan siirtää häntä hetkeksi uuteen päiväkotiin, sillä hän aloittaa elokuussa joka tapauksessa uudessa paikassa.
Päädyimme siis siihen, että vanhempani hoitavat J:tä tämän ajan, sillä heillä on siihen mahdollisuus.
Viime viikolla J oli kolme päivä vanhemmillani ja sunnuntaina veimme hänet taas hoitoon. Tästä oli tarkoitus tulla pisin ero minun ja J:n välillä sillä, suunnitelmissa oli, että hän tulisi VASTA perjantaina kotiin.
No vanhempani päättivät, että he lähtevät keskiviikkona mökille, josta palaavat sunnuntaina. Mietimme heti M:n kanssa, että lähdemme sitten perjantaina mökille J:n luokse ja tulemme hänen kanssaan sunnuntaina kotiin.
Äitini kuitenkin puhui minulle järkeä, että kannattaako meidän ajaa viikonloppuna mökille, kun olisimme siellä kuitenkin myöhään ja J olisi nukkumassa, eli emme käytännössä vielä perjantaina pääsisi näkemään poikaa.
Mietimme tätä ja olihan äitini oikeassa. Näkisimme J:n vasta lauantaina ja jos vanhempani tulevat jo sunnuntaina mökiltä, onko yhdellä päivällä niin suurta merkitystä?
Nyt toistaiseksi olemme päättäneet, että J tulee kotiin vanhempieni mukana vasta SUNNUNTAINA! Voin kertoa, että ikävä on jo nyt aivan kauhea, siis reilun kahden vuorokauden eron jälkeen. Tämän viikon jälkeen saan taas onneksi nauttia J:n seurasta päivittäin. <3
Tiedän, että tämä teksti jakaa varmasti mielipiteitä, että onko näin pientä lasta (1,5 vuotta) hyvä pitää vanhemmistaan erossa näin montaa päivää, miksi emme pitäneet poikaa hoidossa, olemmeko huolehtivia vanhempia, kun poikamme on muiden hoidossa jne. Itselläni on myös hieman huono omatunto tästä. Olenko nyt huono äiti, kun lapseni on viikon hoidossa muualla?
Minua kuitenkin lohduttaa se, että päivittäin (yleensä useamman kerran päivässä) kuulen J:n höpisevän puhelimen kautta ja tiedän, että hän viihtyy mummolassa todella hyvin ja nauttii nuorimman veljeni seurasta, kuka leikkii hänen kanssaan päivät pitkät. Esimerkiksi eilen soitin illalla äidilleni ja J kuuli puheeni kaiuttimen kautta. Omalla kielellään hän huuteli muutaman sanan puhelimeen ja juoksi sitten leikkimään omia leikkejään. Puhelun lopuksi äitini kysyi J:ltä sanoisiko hän minulle ”heihei” ja J oli vilkutellut puhelimelle pikaisesti ja painunut takaisin leikkeihinsä. Taitaa tämä ikävä olla vielä hieman toispuoleista.
Tähän saakka pisin ero J:stä oli viime viikolla tuo kolme päivää ja sekin tuntui jo pahalta. Hän on aiemmin ollut kahden yön yökyläilyjä mummolassa, eikä hän ole niinä tai viime viikollakaan reagoinnut tähän eroon millään lailla. Toki kotiin tultaessa viihtyy tiiviimmin minun ja M:n sylissä ja halailee, mutta poissa ollessaan ei näytä kaipaavan kotiin. Tämä on tietenkin hyvä juttu ja helpottaa tätä erossa oloa. Lisäksi tiedän, että pieni J on reipas sekä sopeutuvainen poika ja hän on hyvissä sekä rakastavissa käsissä.
Olen myös päättänyt, että mikäli J alkaa osoittaa koti-ikävän merkkejä loppu viikosta tai minä en enää kestä erossa oloa, starttaan perjantaina auton kohti mökkiä. :)
Lopuksi totean, että vaikka minulla on kova ikävä J:tä ja hän on tosiaan viikon poissa luotani, en pidä itseäni huonona äitinä. Tämä oli meidän ratkaisumme vain yhden viikon osalta. Mietin pitkään, kirjoitanko tästä aiheesta vai en, sillä haluan pitää positiivisen ilmapiirin blogissa ja tiedän, että tämä voi jakaa mielipiteitä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että viikon hoitopäätös oli meidän ratkaisu, pojan en usko tästä millään lailla kärsivän ja varmasti jollain muullakin äidillä on huono omatunto kun on vienyt lapsen pitkäksi aikaa hoitoon. Mutta tällainen hoitoaika on mielestäni harvoin ja tarvittaessa ok näin pienen lapsen kohdalla jos lapsi ei siitä kärsi.
Kuulisin mielelläni, kuinka pitkään te olette olleet erossa pienistä lapsistanne ja miten lapset ovat ottaneet eron? Pidetään keskustelu positiivisena, eikä tuomita toisiamme. :)

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Softcare verhoilusuoja


Sataa, sataa ropisee… Kesäisissä sadepäivissä on ehdottomasti myös hyvät puolensa! Tulee tehtyä ahkerammin kotitöitä sisällä, kun mieli ei tee ulos, talo viilenee helteiden jälkeen ja on hyvä tekosyy käpertyä laiskottelemaan sohvan nurkkaan.
Tällä viikolla näyttäisi olevan useampi sadepäivä, joten täytyy ottaa niistä kaikki ilo irti.
Kävin eilen ostamassa Softcare verhoilusuojan ja heitin kaikki sohvan tyynynpäälliset pesukoneeseen. Tänään olisi tarkoitus laittaa päälliset takaisin paikoilleen ja käsitellä ne verhoilusuojalla. Täytyy kyllä kehua tuota suojaa! Olen käsitellyt sohvan kerran aikaisemmin noin kaksi vuotta sitten, kun sohva ostettiin. Käsittelyaineen kuivuttua testasin tiputtamalla hieman vettä kankaalle, että kuinka hyvin se estää vettä imeytymästä ja TOIMI! Vesipisara jäi vain kellumaan kankaan päälle.
Käsittely on pitänyt tehonsa myös näin kahden vuoden jälkeen. Vaihdoin alkukesästä J:lle vaippaa sohvalla ja hän ehti lorauttamaan pissan sohvalle. Äkkiä nappasin tyynynpäälliset pois sohvatyynyistä ja hämmästyksekseni huomasin, että pissaa oli imeytynyt kyllä kankaaseen, mutta ei yhtään itse istuintyynyyn! Olin varma, että myös istuintyynyt pitäisi pestä, mutta pelkillä päällisillä selvittiin.
Sohva on toki pari päivää pois käytöstä, kun tyynynpäälliset ovat ensin pesussa ja sitten odotetaan vuorostaan tekstiilisuojan kuivumista, mutta täytyy käpertyä sohvan sijaan iltaisella sänkyyn telkkarin ääreen. :)
Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan Softcare verhoilusuojaa, jos ette ole vielä kokeilleet!



lauantai 2. heinäkuuta 2016

Rento lauantai

Tänään tuli vietetty pitkästä aikaa lauantai rennosti perheen voimin ja vähän kyläillen.Aamupäivä oltiin J:n kanssa kahdestaan kotona, kun M oli töissä. Heräiltiin rauhassa, katsottiin hetki sängystä lastenohjelmia ja syötiin rauhassa aamupuurot. Ulkoiltiin myös omassa pihassa J:n kanssa ennen päikkäreitä ja tehtiin ruokaa.

M tuli kotiin J:n päikkäreitten aikaan ja J:n herättyä lähdimme ulkoilemaan perhepuistoon.
Perhepuisto on tosi kiva ja suuri. Siellä on eri ikäisille lapsille erilaisia leikkipaikkoja, kahluupaikka ja alueella on myös minigolf, fresbeegolf ja yleistä  puistoaluetta. joten sopii tosiaan koko perheelle. J viihtyi todella hyvin ja piti äidin sekä isän kiireellisenä kiipeillessään leikkipaikoissa. Lähtiessämme nappasimme vielä pehmikset, jotka nautimme auringossa. Oli muuten itselleni ja J:lle tämän kesän ensimmäinen pehmis. Ihana kesäpäivä!

Puistosta lähtiessämme päätimme piipahtaa vielä M:n mummon ja papan luona, jotka asuvat aivan puiston lähellä. He ovat saaneet kissanpennun pari viikkoa sitten ja täytyihin sitä käydä moikkaamassa. J olisi kovasti halunnut silitellä ja tehdä tuttavuutta pennun kanssa, mutta pentu vielä hieman arasteli. Ehkä heistä vielä tulee hyvät kaverukset niin kuin Pepsunkin kanssa. 

Myös herkuttelu jatkui kylässä, sillä M:n mummo tarjosi kahvin kanssa jäätelöä, kyllä mastui! Onneksi välillä on lupa herkutella ja nauttia ihan sata lasissa!

Tässä muutama kuva J:stä puistossa. Kuvat jäivät vähiin, sillä pojalla oli vauhti päällä, joten aikaa kuvaamiseen ei oikein ollut.

https://rsxcmw.bn1303.livefilestore.com/y3pfKQu--fMZLeO_5Ho6tfbPRIxrWnolNr0TM7iwmACdruQMyY27FF9fvKZmmbbSJPX7n0r4Akt4AVJZ2nyAS6DVY-iwulEbPxlhAv3r2ifzx4C65DeMBw72ekbpOolyRs1c7OSNRV5Zc6JlA0bRRDXWyGACw8YfBQlrADpQSzw4eY/WP_20160702_15_47_41_Pro.jpg?psid=1https://rsxcmw.bn1303.livefilestore.com/y3pkydm5czP7gl9BJrxjfHwAIQ1Ah0TJKNQgIAVnahvZp803G4l_1bRd2R6Y1TPhWZSOubCkWA2FgQIh1iUPR5PX8luk1ePPvC9fuUKfUOBbBraF3JZGq4IVd5oOtXWksZJfAKxcNwVXA3HGXvTKAL0gbYKvDT5ID138CEcdqm7hnw/WP_20160702_15_49_20_Pro.jpg?psid=1
https://rsxcmw.bn1303.livefilestore.com/y3p0AVEZgcK7S6ok2u783DLZXhtveOqP36_DvOjh1fkuGQAAE2tVyS-_v1iyJ5Y6O-KcXeQ7GYpmN9u_V9O1MaLk9P49oH_jfqeURPHh5eSDrb_ABMI9X1w5mouHpTBLNVyZz2nz4etWEqKmfIlAFQmYLEMPcqop__o7jWZkZgn_Os/WP_20160702_16_07_15_Pro.jpg?psid=1

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Prokkis - hiekkalaatikko

Ajattelin vähän kirjoitella meille tulevasta hiekkalaatikosta, vaikka projekti ei olekaan vielä valmis. Ostimme hiekkalaatikon J:lle Biltemasta. Kyseessä on kannellinen hiekkalaatikko, jonka kansi taittuu kahdeksi penkiksi. Kansi oli meille ehdoton ominaisuus, sillä tiedän, että Pepsu-kissamme kävisi muuten tekemässä hiekkalaatikkoon omat tarpeensa ja ehkä muutkin ohi kulkevat kissat. Penkit tarjoavat myös istumapaikan aikuiselle hiekkalaatikolla ja J tulee varmasti käyttämään penkkejä myös omiin leikkeihinsä.



Tiistai-aamuna suunnittelin, että jatkaisin hiekkalaatikon työstämistä töiden jälkeen. Suunnitelmani myös toteutuivat! Töiden jälkeen vietin muutaman tunnin pihalla kaivaen ja tehden hiekkalaatikon paikkaa. Täytyy sanoa, että oli hikistä hommaa auringon paahtaessa, mutta olen lopputulokseen tyytyväinen.

Kaivoin ensin maata pois hiekkalaatikon kohdalta, jonka jälkeen tasoitin maan ja levitin suodatinkankaan, jotta rikkaruohot eivät pääse kasvamaan hiekkalaatikkoon. Meillä oli ylimääräisiä pihakiviä jemmassa, joilla päätin ympäröidä hiekkalaatikon, tällöin hiekat eivät ole suoraan nurmikolla jos J innostuu kaatamaan hiekkaa lapiolla pois hiekkalaatikosta ja myös nurmikko on helpompi ajaa, kun ruoho ei kasva hiekkalaatikossa kiinni. Lopputulos hiekkalaatikon paikan suhteen näyttää tällä hetkellä tältä ja itse hiekkalaatikko siis tulisi tuohon kivien keskelle (toivottavasti olen mitannut oikein hiekkalaatikon kehikon koon):




Hiekkalaatikon laudat olen käsitellyt kahteen kertaan ruskealla puuöljyllä ja nyt laudat odottavat tallissa kokoamista.


Ajatuksena olisi, että viikonlopun aikana saisimme kasattua hiekkalaatikon ja upotettua paikoilleen. Sitten olisikin vuorossa laatikon täyttäminen hiekalla ja M on luvannut hoitaa hiekan hankinnan. Toivotaan, että saadaan laatikko hiekkoja myöten valmiiksi ensi viikon aikana, sillä M:llä alkaa ensi viikon jälkeen loma, niin voisivat sitten J:n kanssa leikkiä hiekkaleikkejä kotipihalla.

Kerron kun hiekkalaatikko on täysin valmis ja laittelen kuvia sen käyttöön otosta. :)