Hei hei tutti!

Tänään ollaan oltu tasan viikko ilman tuttia! Wau! Olen kyllä ylpeä J:stä.


Viikko sitten torstaina kävi niin, että J:n tutti oli päiväkodissa kadonnut ja hänellä ei siis ollut tuttia päikkäreille mentäessä. Itkua tutittomuus ei aiheuttanut, lähinnä nukahtaminen kesti huomattavasti normaalia kauemmin ja unet jäivät tavallista lyhyemmiksi. Kun hain J:n iltapäivällä kotiin, aloin kotona puhumaan J:lle, että voisimme heittää tutin joku päivä roskiin, sillä J on jo iso poika (tutti olikin pitkään ollut vain nukkumiskäytössä). J siinä kuunteli höpinöitäni samalla kun tein ruokaa ja kävi hakemassa sängystään tutin suuhun. Kun ruoka oli valmis, ilmoitin J:lle, että vie tutin sänkyyn tai roskiin, sillä nyt aletaan syömään. Niinpä J päätti ihan omatoimisesti nakata tutin roskiin! Valinta yllätti äidin kyllä täysin!


Tietenkin pelastin tutin roskiksen päältä jemmaan, sillä ajattelin, että se on hyvä pitää tallessa pari päivää. Pari tuntia myöhemmin J kävi avaamassa roskiksen, katsoi sitä ja kysyi "missä tutti?". Kun selitin hänelle, että se on nyt jossain roskiksen pohjalla, kun hän oli itse sen sinne heittänyt, eikä sitä voi sieltä ottaa takaisin, oli asia loppuun käsitelty. :)


Illalla nukkumaan mennessä J vielä sängyssä kysyi tuttia, mutta tyytyi samaan vastaukseen kuin aiemminkin.


Parina ekana päivänä päikkäreille nukahtaminen hoidossa kesti jonkun aikaa, eikä viikonloppuna kotona nukahdettu päikkäreille ollenkaan. Nyt päikkäritkin sujuvat hoidossa, että kotona hyvin.


En ollut osannut kuvitella, miten kivuttomasti J luopuisi tutistaan, olin varautunut yöheräämisiin ja kiukutteluihin, mutta ei mitään! Pari kysymystä ja se oli siinä. :D


Olimme miehen kanssa pohtineet tutista luopumista jo hetken, mutta jotenkin odotimme sopivaa ajankohtaa (pidempää viikonloppua) tai jotain. Ehkä minua itseäni jännitti, miten J reagoisi tutittomuuteen. Onneksi tutti päiväkodissa katosi, sillä J oli selvästi nyt kahden vuoden ja kuukauden ikäisenä valmis siitä luopumaan. :)


Minkä ikäisinä teillä on luovuttu tutista?

Päiväkoti mietteitä

Olemme ehkä hieman ajoissa liikkeellä, mutta olemme miehen kanssa alkaneet pohtia päiväkotikuvioita, kun toinen lapsi syntyy elokuussa. Ajatuksenamme on ollut, että J olisi heinä- ja elokuun kokonaan kotona ja aloittaisi sitten syyskuussa päiväkodin osa-aikaisesti. Voi olla, että J jäisi jo kesäkuussa kotiin, riippuen siitä miten saamme lomamme järjestettyä.


Aika kiva juttu, että oma äitini on kesän myös kokonaan kotona, sillä hän on vuorotteluvapaalla. Saamme siis varmasti paljon apua pikkuisen synnyttyä esim. J:n hoitamiseen, kun itse olen sairaalassa. Ja onhan se kiva, että voidaan lasten kanssa poiketa keskellä viikkoakin mummolaan tai mummo meille. :)


J:n osa-aikaiseen päiväkotiin olemme päätyneet sen vuoksi, että päiväkoti pysyisi J:lle tuttuna, hän saa siellä leikkiä oman ikäistensä kavereiden kanssa, ja samalla minulla jää parina päivänä viikossa hetki aikaa kodin siivoamiseen ja ehkä jopa päikkäreiden nukkumiseen pikkuisen kanssa. :D
Olen sitä mieltä, että päiväkoti tarjoaa lapsille myös mahdollisuuden oppia ja kehittää taitoja eri lailla kuin pelkkä kotiympäristö. J myös viihtyy päiväkodissa hyvin, joten miksikäs ei. Olemme toki miettineet myös vaihtoehtoa, että J jäisi kokonaan kotiin siksi aikaa kun minä olen äitiys- ja vanhempainvapaalla, mutta osa-aikainen hoito tuntuu enemmän meidän ratkaisulta. Myös yhdellä tuttavaperheellämme on pienet lapset ja he päätyivät samaiseen ratkaisuun ja tuntui toimivan heillä.


Millä lailla te olette järjestäneet hoito-asioita toisen lapsen kohdalla ja millaisia kokemuksia teillä on?

J  reppu selässä lähdössä päiväkodista kotiin, kesä 2016

Paljastus!

Tässä se tulee, paljastus tulevasta elämän muutoksestani!


Olen aina kokenut olevani perhe-ihminen ja rehellisesti voin sanoa, että olen jo ala-asteikäisenä tiennyt haluavani lapsia ja perheen. Jostain syystä minulle on jossain vaiheessa pinttynyt päähän ajatus, että olen mahdolliset lapseni saanut alle 30-vuotiaana ja vähintään yksi lapsi minulla on jo ennen kuin täytän 25-vuotta. Minulle on myös ollut selvää, että haluan vähintään kaksi lasta, itselläni kun on kolme pikkusisarusta, olen myös halunnut omalle lapselleni sisaruksen/sisaruksia. Täytin itse asiassa 25-vuotta juuri kolme päivää ennen J:n syntymistä. Aika hauskaa! :)


Sinänsä aikamoinen onni, että ylipäätään olen löytänyt ihanan miehen elämänkumppanikseni ja olemme yhdessä saaneet juuri vuoden alussa 2-vuotta täyttäneen J:n. Lapsien saaminen kun ei ole itsestään selvyys. Älkää siis ymmärtäkö väärin minua, että olen halunnut ja päättänyt saada lapsia, vaan enemmänkin olen aina lapsia toivonut ja olen todella kiitollinen, että näin on käynyt.


No, nyt meillä on ilo odottaa perheeseemme uutta tulokasta. Uskallan asiasta jo kertoa, sillä nyt on menossa 14. raskausviikko. Ultrassa on käyty ja kaikki näyttäisi kehittyvän niin kuin pitääkin. Pikkuisen laskettu aika on elokuussa, joten perheeseemme on tulossa yksi kesän lapsi! Minä, mieheni ja J olemmekin syntyneet kaikki talvella ja juuri vuoden vaihteen molemmin puolin.


Tällä hetkellä ajatukset tulevasta poukkoilevat. Toisaalta osaan kuvitella, kuinka paljon seuraa pienistä tulee toisilleen olemaan, mitä kaikkea hauskaa he keksivät yhdessä ja miten paljon iloa he tuovat minulle. Toisaalta taas odotan kauhulla ensimmäistä vuotta kahden lapsen kanssa. Niitä yöheräämisiä, rytmin löytämistä kahden lapsen kanssa, kiukkupäiviä ja J:n reaktiota uuteen tulokkaaseen! Apua!


Kaiken kaikkiaan mieli on kuitenkin positiivinen ja odottavainen! Jännittävää nähdä, millainen pikku kaveri maailmaan on tulossa. Jatkossa tulen varmasti kertomaan lisää raskauskuulumisia ja ideoita/toiveita/kysymyksiä otetaan mielellään vastaan. :)

Kuva: Googlesta

Onko minusta bloggaajaksi?!

Aloitin blogin 2016 koska halusin kokeilla, millaista blogin kirjoittaminen on ja itse asiassa tykkäsin siitä. Olen kuitenkin pitkään pitänyt hiljaisuutta ja pohtinut, onko tämä kuitenkaan se minun juttuni? Ja jos taas aloitan kirjoittamisen, odotetaanko minulta uusia juttuja kerran viikossa vai onko niin sanotusti "okei" kirjoittaa silloin kun itselle sopii?


Pohdiskeluni jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että kokeilen blogin jatkamista ja teen sen niin kuin itsestä hyvältä tuntuu! :)


Tähän ratkaisuun päädyin osittain myös sen vuoksi, että elämässäni on tulossa suuria muutoksia ja blogi voisi olla hyvä kanava jakaa ajatuksiani (terapioida samalla itseään) ja uskon, että tulevat kirjoitukset saattaisivat kiinnostaa myös siellä ruudun toisella puolella samassa elämän tilanteessa olevia.


Tästä tulevasta muutoksesta kerron tarkemmin hyvinkin pian omana postauksenaan.


Sisällön pyrin pitämään edelleen positiivisena ja jutut koostuvat omasta ja perheeni aivan tavallisesta elämästä ja kaikesta mitä siihen liittyy. Onhan se niin, että suurin osa ajastamme kuluu siihen tavallisen arjen pyörittämiseen, joten siitä on hyvä osata myös nauttia! <3