Olen aiemmin maininnut, että
J on tässä heinäkuun alussa paljon vanhemmillani hoidossa, sillä hänen
päiväkoti on kiinni, emmekä halunneet turhaan siirtää häntä hetkeksi uuteen
päiväkotiin, sillä hän aloittaa elokuussa joka tapauksessa uudessa paikassa.
Päädyimme siis siihen, että
vanhempani hoitavat J:tä tämän ajan, sillä heillä on siihen mahdollisuus.
Viime viikolla J oli kolme
päivä vanhemmillani ja sunnuntaina veimme hänet taas hoitoon. Tästä oli
tarkoitus tulla pisin ero minun ja J:n välillä sillä, suunnitelmissa oli, että
hän tulisi VASTA perjantaina kotiin.
No vanhempani päättivät, että
he lähtevät keskiviikkona mökille, josta palaavat sunnuntaina. Mietimme heti
M:n kanssa, että lähdemme sitten perjantaina mökille J:n luokse ja tulemme
hänen kanssaan sunnuntaina kotiin.
Äitini kuitenkin puhui minulle
järkeä, että kannattaako meidän ajaa viikonloppuna mökille, kun olisimme siellä
kuitenkin myöhään ja J olisi nukkumassa, eli emme käytännössä vielä perjantaina
pääsisi näkemään poikaa.
Mietimme tätä ja olihan
äitini oikeassa. Näkisimme J:n vasta lauantaina ja jos vanhempani tulevat jo
sunnuntaina mökiltä, onko yhdellä päivällä niin suurta merkitystä?
Nyt toistaiseksi olemme
päättäneet, että J tulee kotiin vanhempieni mukana vasta SUNNUNTAINA! Voin kertoa,
että ikävä on jo nyt aivan kauhea, siis reilun kahden vuorokauden eron jälkeen.
Tämän viikon jälkeen saan taas onneksi nauttia J:n seurasta päivittäin. <3
Tiedän, että tämä teksti
jakaa varmasti mielipiteitä, että onko näin pientä lasta (1,5 vuotta) hyvä
pitää vanhemmistaan erossa näin montaa päivää, miksi emme pitäneet poikaa
hoidossa, olemmeko huolehtivia vanhempia, kun poikamme on muiden hoidossa jne.
Itselläni on myös hieman huono omatunto tästä. Olenko nyt huono äiti, kun
lapseni on viikon hoidossa muualla?
Minua kuitenkin lohduttaa se,
että päivittäin (yleensä useamman kerran päivässä) kuulen J:n höpisevän
puhelimen kautta ja tiedän, että hän viihtyy mummolassa todella hyvin ja
nauttii nuorimman veljeni seurasta, kuka leikkii hänen kanssaan päivät pitkät. Esimerkiksi
eilen soitin illalla äidilleni ja J kuuli puheeni kaiuttimen kautta. Omalla
kielellään hän huuteli muutaman sanan puhelimeen ja juoksi sitten leikkimään
omia leikkejään. Puhelun lopuksi äitini kysyi J:ltä sanoisiko hän minulle
”heihei” ja J oli vilkutellut puhelimelle pikaisesti ja painunut takaisin
leikkeihinsä. Taitaa tämä ikävä olla vielä hieman toispuoleista.
Tähän saakka pisin ero J:stä
oli viime viikolla tuo kolme päivää ja sekin tuntui jo pahalta. Hän on aiemmin
ollut kahden yön yökyläilyjä mummolassa, eikä hän ole niinä tai viime
viikollakaan reagoinnut tähän eroon millään lailla. Toki kotiin tultaessa
viihtyy tiiviimmin minun ja M:n sylissä ja halailee, mutta poissa ollessaan ei
näytä kaipaavan kotiin. Tämä on tietenkin hyvä juttu ja helpottaa tätä erossa
oloa. Lisäksi tiedän, että pieni J on reipas sekä sopeutuvainen poika ja hän on
hyvissä sekä rakastavissa käsissä.
Olen myös päättänyt, että
mikäli J alkaa osoittaa koti-ikävän merkkejä loppu viikosta tai minä en enää
kestä erossa oloa, starttaan perjantaina auton kohti mökkiä. :)
Lopuksi totean, että vaikka minulla on kova ikävä J:tä ja hän on tosiaan viikon poissa luotani, en pidä itseäni huonona äitinä. Tämä oli meidän ratkaisumme vain yhden viikon osalta. Mietin pitkään, kirjoitanko tästä aiheesta vai en, sillä haluan pitää positiivisen ilmapiirin blogissa ja tiedän, että tämä voi jakaa mielipiteitä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että viikon hoitopäätös oli meidän ratkaisu, pojan en usko tästä millään lailla kärsivän ja varmasti jollain muullakin äidillä on huono omatunto kun on vienyt lapsen pitkäksi aikaa hoitoon. Mutta tällainen hoitoaika on mielestäni harvoin ja tarvittaessa ok näin pienen lapsen kohdalla jos lapsi ei siitä kärsi.
Kuulisin mielelläni, kuinka pitkään te olette olleet
erossa pienistä lapsistanne ja miten lapset ovat ottaneet eron? Pidetään
keskustelu positiivisena, eikä tuomita toisiamme. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti