Hae tästä blogista

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Rento lauantai

Tänään tuli vietetty pitkästä aikaa lauantai rennosti perheen voimin ja vähän kyläillen.Aamupäivä oltiin J:n kanssa kahdestaan kotona, kun M oli töissä. Heräiltiin rauhassa, katsottiin hetki sängystä lastenohjelmia ja syötiin rauhassa aamupuurot. Ulkoiltiin myös omassa pihassa J:n kanssa ennen päikkäreitä ja tehtiin ruokaa.

M tuli kotiin J:n päikkäreitten aikaan ja J:n herättyä lähdimme ulkoilemaan perhepuistoon.
Perhepuisto on tosi kiva ja suuri. Siellä on eri ikäisille lapsille erilaisia leikkipaikkoja, kahluupaikka ja alueella on myös minigolf, fresbeegolf ja yleistä  puistoaluetta. joten sopii tosiaan koko perheelle. J viihtyi todella hyvin ja piti äidin sekä isän kiireellisenä kiipeillessään leikkipaikoissa. Lähtiessämme nappasimme vielä pehmikset, jotka nautimme auringossa. Oli muuten itselleni ja J:lle tämän kesän ensimmäinen pehmis. Ihana kesäpäivä!

Puistosta lähtiessämme päätimme piipahtaa vielä M:n mummon ja papan luona, jotka asuvat aivan puiston lähellä. He ovat saaneet kissanpennun pari viikkoa sitten ja täytyihin sitä käydä moikkaamassa. J olisi kovasti halunnut silitellä ja tehdä tuttavuutta pennun kanssa, mutta pentu vielä hieman arasteli. Ehkä heistä vielä tulee hyvät kaverukset niin kuin Pepsunkin kanssa. 

Myös herkuttelu jatkui kylässä, sillä M:n mummo tarjosi kahvin kanssa jäätelöä, kyllä mastui! Onneksi välillä on lupa herkutella ja nauttia ihan sata lasissa!

Tässä muutama kuva J:stä puistossa. Kuvat jäivät vähiin, sillä pojalla oli vauhti päällä, joten aikaa kuvaamiseen ei oikein ollut.

https://rsxcmw.bn1303.livefilestore.com/y3pfKQu--fMZLeO_5Ho6tfbPRIxrWnolNr0TM7iwmACdruQMyY27FF9fvKZmmbbSJPX7n0r4Akt4AVJZ2nyAS6DVY-iwulEbPxlhAv3r2ifzx4C65DeMBw72ekbpOolyRs1c7OSNRV5Zc6JlA0bRRDXWyGACw8YfBQlrADpQSzw4eY/WP_20160702_15_47_41_Pro.jpg?psid=1https://rsxcmw.bn1303.livefilestore.com/y3pkydm5czP7gl9BJrxjfHwAIQ1Ah0TJKNQgIAVnahvZp803G4l_1bRd2R6Y1TPhWZSOubCkWA2FgQIh1iUPR5PX8luk1ePPvC9fuUKfUOBbBraF3JZGq4IVd5oOtXWksZJfAKxcNwVXA3HGXvTKAL0gbYKvDT5ID138CEcdqm7hnw/WP_20160702_15_49_20_Pro.jpg?psid=1
https://rsxcmw.bn1303.livefilestore.com/y3p0AVEZgcK7S6ok2u783DLZXhtveOqP36_DvOjh1fkuGQAAE2tVyS-_v1iyJ5Y6O-KcXeQ7GYpmN9u_V9O1MaLk9P49oH_jfqeURPHh5eSDrb_ABMI9X1w5mouHpTBLNVyZz2nz4etWEqKmfIlAFQmYLEMPcqop__o7jWZkZgn_Os/WP_20160702_16_07_15_Pro.jpg?psid=1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti