Hae tästä blogista

tiistai 9. elokuuta 2016

Lemmikki kuin perheenjäsen? - Ehdottomasti!


Olemme tässä olleet huolissamme Pepsusta, kun ruoka ei ole maistunut, nukkunut todella paljon, ei ole vaatinut ruokaa aamuisin ja iltaisin yhtä kova-äänisesti, eivätkä herkutkaan ole maistuneet.
Aloimme viikonloppuna oikein seuraamaan Pepsun syömisiä ja liikkumisia, kun tuntui, että kissan kuppi ei tyhjene enää samalla tavalla. Toki Pepsulla on ennenkin ollut muutaman päivän pätkiä, kun ruoka ei ole maistunut samalla tavalla, jos vaikka on pihalla syönyt jotakin.
No, viikonloppuna aloitimme seurannan ja huomasimme, että kissa ei todellakaan syö. Se saattaa pyytää ruokaa aamulla ja mennä kipolleen kun ruoka laitetaan, mutta syöminen jää pariin pieneen suupalaan. Aloimme myös seurata Pepsun liikkeitä ja huomasimme, että se nukkuu tavallista enemmän ja pysyttelee enemmän sisällä. Tähän nukkumiseen ei ilman kunnon seuraamista olisi kiinnittänyt huomiota, sillä Pepsu ei nuku samassa paikassa pitkään vaan vaihtelee sisällä paikkoja. Myös ulkona huomasimme, että Pepsu ei juuri poistu kotipihalta, vaan huomasimme sen pihallakin nukkuvan milloin minkäkin puskan juurella.
Eilen koitin, miten Pepsu reagoi leikkeleeseen, joka on sen suurta herkkua ja leikkele katoaakin yleensä saman tien parempiin suihin. Eilen leikkelettä kuitenkin tutkittiin jonkin aikaa ja sitten siitä syötiin rauhallisesti vajaa puolet. Vein loppuleikkeleen Pepsun kippoon, jos se sieltä maistuisi, mutta ei.
Tänä aamuna kävin tarkistamassa kipon tilanteen. Leikkeleestä oli yön aikana syöty muutama haukku, mutta sitä oli edelleen jäljellä.
M käytti Pepsun tänään lääkärissä ja selvisi, että selkäranka on saanut kipeetä, Pepsu on ehkä tippunut jostain tai muuten loukannut selkänsä. Lääkäri antoi nesteitä ja kipulääkkeitä. Me jatkamme kotona kipulääkkeiden antamista ja lääkäri määräsi myös proteiinijauhetta kissalle annettavaksi, jotta se saa energiaa. Röntgen varataan, mikäli lääkkeet eivät auta parin päivän aikana. Kipuja Pepsu ei ole kotona näyttänyt millään lailla, vaan häntä on saanut käsitellä ihan normaalisti.
Pepsu on nyt kuusi vuotias ja uskomattoman rakas perheenjäsen, vaikka ovien raapimiset ja kerjäämiset keittiössä välillä ärsyttävätkin. Myös J on jo kovin kiintynyt Pepsuun ja käy sitä ahkerasti silittelemässä ja seuraamassa Pepsun syömisiä. Tuli kyllä eilen illalla valvottua myöhään kun mietin, mikä Pepsua mahtaa vaivata ja tänään on töihin keskittyminen kärsinyt, kun olen miettinyt mitä lääkärissä sanotaan. Huoli on samanlainen kuin muistakin perheen jäsenistä. <3
M on vielä tämän viikon sairaslomalla myyräkuumeen vuoksi (on kyllä parantunut hienosti), joten saavat Pepsun kanssa pitää toisilleen seuraa päivisin ja samalla M voi seurata Pepsun vointia. :)
Toivottavasti Pepsulla ei ole mitään vakavampaa ja saadaan pian kissa kuntoon. <3


Kertoilen Pepsun kuulumisia myöhemmin, kun tilanne selviää.


Kuva tältä kesältä
Kuva tämän päiväiseltä lääkärireissulta <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti