Hae tästä blogista

maanantai 8. elokuuta 2016

Meidän tarinamme

Tämä päivämäärä eli 8.8. pitää sisällään paljon ihania asioita!


Tasan kahdeksan vuotta sitten eli 8.8.2008 aloin seurustelemaan mieheni kanssa, tasan viisi vuotta sitten kihlauduimme ja lisäksi tällä päivämäärällä tulee kuluneeksi tasan kaksi ja puoli vuotta siitä, kun astelimme alttarille. <3



Myös pappani täyttää vuosia tänään, onnittelut hänelle! :)


Juhlistimme M:n kanssa tätä meidän yhteistä taipaletta hieman etukäteen jo eilen, sillä näin maanantaina olisi hankalampi saada J:lle hoitajaa.


J:n kummit eli mieheni veli puolisoineen tuli eilen vahtimaan J:tä pariksi tunniksi, jotta pääsimme M:n kanssa kaupungille syömään ihan kahden kesken. Kävimme syömässä Santa Fe:ssä, jonka jälkeen nautimme vielä teranssilla auringon paisteessa yhdet juomat. Kotiin paluumatkalla kävimme vielä hakemassa irttareita M:n ehdotuksesta ja illalla J:n mentyä nukkumaan, nautimmekin irttareita samalla kun katsoimme leffaa. Tulipahan herkuteltua!


Tähän kahdeksaan yhteiseen vuoteen on mahtunut kaikenlaista. Voisin lyhyesti kertoa meidän historiastamme. :)
  • 2008 tapasimme M:n kanssa yhteisen tuttavamme kautta. Nyt ei ollut kyseessä ”rakkautta ensisilmäyksellä”, sillä kevään/kesän aikana pyörimme samoissa porukoissa ilman ajatuksia siitä, että päätyisimme yhteen. Sattumalta kuitenkin vietimme erästä kesäiltaa pienellä porukalla ja illan aikana lähennyimme M:n kanssa. Siitä alkoikin sitten meidän tarinamme.
  • M oli aloittanut armeijan juuri ennen tätä yhteistä kesäiltaa ja minä olin koulussa, joten tapasimme aina viikonloppuisin kun  M oli lomilla ensimmäisen puolen vuoden ajan. Asuimme eri paikkakunnilla, joten armeijankin jälkeenkin tapasimme pääsääntöisesti viikonloppuisin. Toki M vietti välillä viikollakin aikaa luonani.
  • 2009 elokuussa muutimme yhteen. Olin hakenut M:n paikkakunnalle kouluun ja pääsin.
  • 2010 elokuussa perheemme kasvoi Pepsu-kissalla :)
  • 8.2011 kihlauduimme. Romanttisia kosintoja ei ollut, vaan ajatus lähti minulta. Tai, no tällä kertaa ajatus lähti minulta. Edeltävänä talvena M kävelytti minut kauppareissulla kultasepän liikkeeseen ja alkoi puhua kihloista. Minäpä kuitenkin kävelytin M:n sieltä ulos ilman sormuksia.
  • Kesällä 2012 M alkoi ehdottelemaa naimisiin menoa. Tässä kävi saman lailla kuin kihlojenkin kanssa, joten väistin nämä M:n ehdotukset. Itse otin naimisiin menon puheeksi kesällä 2013, jolloin sovimme, että menisimme naimisiin talvella 2014. Ilmeisesti minun on saatava miettiä asioita ensin rauhassa tai keksittävä ajatus itse. :) Tätä on naurettu monet kerrat, kuinka olen antanut M:lle pakit jo kahdesti. :)
  • 8.2.2014 kuitenkin sanoimme toisillemme tahdon <3
  • Huhtikuussa 2014 saimme tietää J:n tulosta.
  • J syntyi tammikuussa 2015, seuraavalla viikolla teimme talokaupat Ja nyt kahdeksan vuotta myöhemmin, olemme edelleen onnellisesti yhdessä, meillä on ihana poika, oma koti ja Pepsu <3


I love you M!  <3





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti