Viikonloppuun mahtui paljon
surua, iloa ja välittämistä. Perjantaina käytimme rakkaan Pepsu-kissamme
eläinlääkärissä ja röntgenissä selvisi, että kissan selkä on täysin kunnossa ja
kivut/syömättömyys ovatkin johtuneet suolistosyövästä.
Tämän tiedon saadessamme oli
täysin selvää, että Pepsu päästetään kärsimyksestä parempaan paikkaan.
Eläinlääkäriltä mennessämme
kotiin vastassa oli kaksi rakastavaa ystävääni, jotka ottivat minut heti
halaukseen. Hautasimme Pepsun kolmen naisen ja M:n voimin omalle pihallemme.
Perjantai meni vaisuissa
tunnelmissa, mutta onneksi tytöt toivat jutuillaan myös naurua perjantaihin ja
koko viikonloppuun. Surua helpotti tieto siitä, että tekemämme päätös Pepsun
suhteen oli ainoa oikea ja poismeno olisi Pepsulle tullut eteen muutenkin pian.
Saimme kuitenkin selvyyden Pepsun vaivoihin ja nyt hän vilkuttelee meille
pilven reunalta, niin kuin asiasta on puhuttu J:lle, kun hän on pariin kertaan
huhuillut Pepsua. Onneksi J on vielä niin pieni, ettei hän osaa murehtia asiaa.
Surun lisäksi viikonloppuun
mahtui suuri määrä herkkuja, kotona hengailua hyvässä seurassa, tyttöjen
juttuja, Pepsun muistelua, saunomista, leffoja ja lautapelejä. Onnistuimme
pitämään viikonlopussa hyvinkin positiivisen tunnelman yllä, muistelemalla hyviä
juttuja, jakamalla kokemuksia lemmikkien menetyksestä, välillä höpöttäen aivan
muusta ja toteamalla, ettemme olisi voineet tehdä mitään. Tultiinkin
viikonlopun aikana siihen tulokseen, että aina kun menettää lemmikin, pitäisi
ympärillä olla juuri tällaiset ihmiset jakamassa surun ja piristämässä.
En voi kuvitella parempaa
viikonloppua tällaiseen tilanteeseen. Kiitos rakkaat! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti