Hae tästä blogista

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Päiväkoti mietteitä

Olemme ehkä hieman ajoissa liikkeellä, mutta olemme miehen kanssa alkaneet pohtia päiväkotikuvioita, kun toinen lapsi syntyy elokuussa. Ajatuksenamme on ollut, että J olisi heinä- ja elokuun kokonaan kotona ja aloittaisi sitten syyskuussa päiväkodin osa-aikaisesti. Voi olla, että J jäisi jo kesäkuussa kotiin, riippuen siitä miten saamme lomamme järjestettyä.


Aika kiva juttu, että oma äitini on kesän myös kokonaan kotona, sillä hän on vuorotteluvapaalla. Saamme siis varmasti paljon apua pikkuisen synnyttyä esim. J:n hoitamiseen, kun itse olen sairaalassa. Ja onhan se kiva, että voidaan lasten kanssa poiketa keskellä viikkoakin mummolaan tai mummo meille. :)


J:n osa-aikaiseen päiväkotiin olemme päätyneet sen vuoksi, että päiväkoti pysyisi J:lle tuttuna, hän saa siellä leikkiä oman ikäistensä kavereiden kanssa, ja samalla minulla jää parina päivänä viikossa hetki aikaa kodin siivoamiseen ja ehkä jopa päikkäreiden nukkumiseen pikkuisen kanssa. :D
Olen sitä mieltä, että päiväkoti tarjoaa lapsille myös mahdollisuuden oppia ja kehittää taitoja eri lailla kuin pelkkä kotiympäristö. J myös viihtyy päiväkodissa hyvin, joten miksikäs ei. Olemme toki miettineet myös vaihtoehtoa, että J jäisi kokonaan kotiin siksi aikaa kun minä olen äitiys- ja vanhempainvapaalla, mutta osa-aikainen hoito tuntuu enemmän meidän ratkaisulta. Myös yhdellä tuttavaperheellämme on pienet lapset ja he päätyivät samaiseen ratkaisuun ja tuntui toimivan heillä.


Millä lailla te olette järjestäneet hoito-asioita toisen lapsen kohdalla ja millaisia kokemuksia teillä on?


J  reppu selässä lähdössä päiväkodista kotiin, kesä 2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti